TuKYData

TuKYData ry, tuttavallisemmin TD, on tietojärjestelmätieteen ainejärjestö. Tarkoituksenamme on järjestää mielekästä ja hyödyllistä toimintaa Turun kauppakorkeakoulun ja erityisesti tietojärjestelmätieteen opiskelijoille. Toiminta käsittää paitsi asiapitoisempaa toimintaa erilaisten kotimaan- ja ulkomaanexcursioiden muodossa, myös hieman asiattomampaa toimintaa pikkujouluista mökkireissuihin.

Vuonna 2012 TuKYData suuntasi ulkomaanexcursiollaan USA:n Bostoniin ja New Yorkiin, joissa pääsimme tutustumaan muun muassa Harvard Business Schooliin sekä hurjaan nousuun lähteneeseen start-upiin Codecademyyn. Sitä edeltävänä vuonna TuKYData vieraili Kalifornian Piilaaksossa, mm. Googlen pääkonttorilla sekä Stanfordin yliopistolla. Ulkomaan matkailun lisäksi TuKYData järjestää jokavuotisia excuja yrityksiin Suomessa ja vierailtujen listalla on yrityksiä Sonerasta Accentureen.

TD järjestää myös muunlaista illanviettoa, kuten suuren suosion saavuttaneet Pääsiäis-LANit sekä kevättalven mökkiviikonlopun, joka oli viime lukuvuonna suosittu erityisesti TJT:n kansainvälisten maisteriohjelmaopiskelijoiden keskuudessa. TuKYData onkin erinomainen tilaisuus tutustua paitsi muihin TJT:n pää- ja sivuaineopiskelijoihin, myös ulkomaalaisiin maisteriopiskelijoihin. TD:llä on myös erittäin vahva alumniyhteistyö ja td-läisiä onkin töissä lähes kaikissa suurissa IT-alan yrityksissä ja konsulttitaloissa.

TuKYData tekee myös tiivistä ajatustenvaihtoa ja yhteistyötä tietojärjestelmätieteen aineen ja johtamisen ja organisoinnin laitoksen kanssa, joten TD:n kautta pääsee myös aidosti vaikuttamaan tietojärjestelmätieteen kursseihin ja muihin opintoihin liittyviin asioihin.

Tervetuloa mukaan!

Sähköpostia hallitukselle: ky-tukydata-hallitus ät utu.fi

Liity sähköpostilistamme KY-TuKYData mail.utu.fi.ssä (ohjeet)

Löydät meidät myös Facebookista: www.facebook.com/tukydata

Hallitus

Puheenjohtaja: Elom Damalie
Varapuheenjohtaja & sihteeri: Tuulia Kailajärvi
Rahastonhoitaja: Perttu Kovanen
Tiedottaja: Artturi Kolkka
Koulutuspoliittinen vastaava: Roni Arvonen
KV-vastaava: Samuel Chukwumah
Projektivastaava: Roope Rantanen
Excu-vastaava: Ella Lehtinen

Yhteystiedot:

Tuulia Kailajärvi

tuulia.kailajarvi@tuky.fi