TuKY-Speksi

TuKY-Speksi logo

Speksi on interaktiivista opiskelijateatteria tanssijoineen, bändeineen ja tietysti omstarteineen. Omstart on SE juttu, joka tekee speksistä niin omalaatuista (ihanien tyyppien lisäksi), eli yleisö saa näyttelijät ja vähän muutkin speksiläiset tekemään mitä tahansa huutamalla OMSTART.

TuKY teki ensimmäisen speksinsä vuonna 2009 huikaisevalla debyytillään “Kummaa Kutinaa”, joka mukaili Romeon ja Julian tarinaa mukanaa kummallisuuksia imettäjästä gynekologiin nimeltään P.Holvi.

Vuoden 2010 TuKY-Speksi “Brunein mussukka” perehtyi salapoliisitarinoiden sydäntähyytävään maailmaan kartanoineen ja etsivä Karusoineen.

Vuonna 2011 TuKY-Speksi “Stereofobia” kertoi euroviisuihin halajavasta aloittelevasta bändistä ja muista musiikkiteollisuuden kummajaisista.

Vuonna 2012 teatteri oli täynnä fantasiaa ja satuolentoja, kun Lohikäärmeen Hedelmä sai ensi-iltansa! Sankarijoukkomme lähti metsästämään tarunhohtoista kultaista munaa pelastaakseen kauniin merenneidon hengen.

Vuonna 2013 juhlittiin TuKY-Speksin viisivuotissynttäreitä kieltolain ja salakapakoiden hämyssä, kun Parkinkadun kabaree villitsi yleisön! Alkoholilainvalvontavirasto ja kabaree nivoutuivat yhteen, ja omstartit satelivat loppuumyydyissä näytöksissä.

Vuonna 2014 vastavalmistunut ekonomi Tommy Salama sai elämänsä työtarjouksen ja lähti syrjäiseen Rymättylän kylään tehostamaan 1900-luvulle jumittunutta kynätehdasta, Rimito Pennabolagetia!

Vuonna 2015 Kelan tukia huijaava Primakonnan miehistö sai vastaansa uuden haasteen, kun laivalle ilmestyi ihan oikeita asiakkaita. Kommelluksilta ei selvitty, kun Varustelekalta tilattu paketti sisälsi odottamattoman yllätyksen.

Keväällä 2016 seurattiin festareille lähteneen kaveriporukan edesottamuksia spektaakkelissa nimeltä Teltta pystyyn. Leirintäalueella puhkesi ainakin riitoja, romanssi ja asuntovaunun rengas.

Vuoden 2017 spektaakkelissa nimeltään “Keinoja kaihatamtta” seurattiin Euroopan kulttuuripääkaupunkikisaan valmistautuvaa Vähäkosken kunnan teatteriryhmää. Pakkaa olivat sekoittamassa diivaileva päätähti, omista visioistaan intoileva näytelmän rahoittaja ja kummallinen nuorukainen.

Ensi vuonna lavan valtaa TuKY-Speksin kymmenes inkarnaatio. Mitä juhlavuonna mahtaa olla luvassa? Se jää nähtäväksi! TuKY-Speksin käsikirjoitus valmistuu kesän aikana ja työryhmä kootaan alkusyksyllä. Pysythän kuulolla!

Ranka

Tuottaja Idamaria Laine

speksituottajat@tuky.fi